Olen Nina Mörö, Irlanninsetteriharrastaja Mäntsälästä. Asun Sääkskylässä kahden lapseni, Teemun (syntynyt vuonna 1996) ja Minnan (syntynyt vuonna 1997), aviomieheni Jarin sekä irlanninsettereidemme kanssa.

Olen harrastanut koiranäyttelyitä ja näyttelykoiria vuodesta -79 ollessani silloin 8-vuotias. Tuolloin harrastin lapsi ja koira -kilpailuja ensimmäisen koirani kanssa, joka oli maltankoira Kans- ja Pohj-Mva Messeliina.

Iän karttuessa siirryin junior handler -kilpailuihin, joista parhaana sijoituksena SM 3. Koirana oli ensimmäinen tanskandogini Kans- ja Pohj-Mva Finndane's Both Nice And Wise. Tästä nartusta tuli Kennel Dollydane's:in kantanarttu. Olen kasvattanut 7 tanskandoggipentuetta.

Kiinnostukseni settereihin heräsi vuonna 1989, kun hankin englanninsetterin nimeltä Bothwell Debbie Gibson. Kymmenisen vuotta myöhemmin kiikarissa oli irlanninsetteri, ja tuolloin Ilona, Chic Choix Fiona May, astui kuvioihin. Ilona on jakanut kanssani monia ikimuistoisia hetkiä sekä näyttelyissä että vapaa-ajalla. Se on vuoden voitokkain irlanninsetterinarttu -01, -02, -03, -04 ja -05. Lisäksi sillä on useita ryhmävoittoja ja Best In Show -sijoituksia sekä Pohjoismaiden voittaja-titteli vuodelta 2001.


Emmi ja Minna kesällä 2003

Kesällä 2003 muutti luoksemme toinen irlanninsetterityttö, Emmi, Chic Choix Maid Marion, jonka omistan yhdessä tyttäreni Minnan kanssa. Emmi on erittäin lupaava nuori setterineiti, joka on saavuttanut ROP-sijoituksia ja ryhmävoiton jo alle kaksivuotiaana.

Emmin ensimmäinen pentue syntyi 2006 (isänä Dante, Chic Choix Quailmoor Lloyd) ja tästä pentueesta kotiin jäi Vappu, Dollydane´s Gardenia. Vappu on aloittanut näyttelyuransa pentuluokissa ja odotamme innolla mitä tästä neidistä kehittyykään!